fbpx

Kokemuksia kalevalaisesta jäsenkorjauksesta


Mitä kalevalaisessa jäsenkorjauksessa oikeasti tapahtuu ja mitä olisi hyvä tietää hoitoon tullessa? Listasin tähän artikkeliin ohjeita hoitoon valmistautumisesta ja tietoa käynnin sisällöstä.

Ensinnäkin haluan sanoa kaikille niille, jotka jännittävät manuaalista käsittelyä ja ehkä uusia juttuja ylipäätään, että tähän hoitoon on turvallista tulla. Kipua ei saa tulla, ja hoidon aikana saa milloin tahansa sanoa, jos käsittely sattuu tai tuntuu epämiellyttävältä. Itse asiassa tuntemusten rehelliseen kertomiseen suorastaan kannustetaan hoidon kuluessa. Olet oman kehosi paras asiantuntija, ja sitä on syytä kunnioittaa.

Hoitoaikaa varatessa on hyvä muistaa, että hoidon jälkeen on oltava kolme päivää ilman kävelyä raskaampaa liikuntaa, jotta kehon tukirakenteet ehtivät kunnolla palautua. Jos työsi sisältää voimakasta fyysistä kuormitusta, kannattaa hoito ajoittaa vapaapäiviä edeltävään ajankohtaan. Myös liikuntaharrastukset on syytä ajoittaa myöhemmäksi (intensiivistä venyttelyä syytä välttää viikko). Näin saat myös parhaimman hyödyn käsittelystä, sillä keho uusiutuu parhaiten levossa.

Nesteytyksestä kannattaa huolehtia hoitoon tullessa, sillä hoidossa vilkastutetaan kudosnestekiertoa. Jos päivittäin juot vettä aterioiden välillä ja tiedät kehosi olevan hyvin nesteytetty, niin se riittää!

Hoidon aluksi pyydän sinua täyttämään lomakkeen, jossa kysytään terveydentilastasi, tapaturmista ja tämänhetkisestä kivusta ja muista oireista (Tietoja ei luovuteta muille osapuolille, vaan ne jäävät hoitajalle talteen lukolliseen tilaan). Haastattelun tarkoitus on auttaa saamaan mahdollisimman tarkka kuva kehon tasapainotekijöiden tilanteesta ja taustalla vaikuttavista tekijöistä. Lomakkeen lisäksi kysyn tarvittaessa lisätietoja mm. aiemmista murtumista ja nivelsidevammoista.

Hoito etenee vaiheittain jaloista päälaelle

Haastattelun jälkeen pyydän sinut selinmakuulle hoitopöydälle, sillä käsittely alkaa jaloista. Saat peitteen päällesi, jotta olosi olisi miellyttävä ja lämmin. Käsittely etenee vaiheittain ja kehon tilannetta lukien jaloista päälaelle, ja siinä käydään läpi nivelpinnat, rentoutetaan lihakset ja kalvorakenteet, avataan hermotus ja parannetaan kudosneste- ja verenkiertoa. Selän käsittely tehdään jakkaralla istuen.

Hoito-ote on samaan aikaan pehmeä ja napakka, mikä perustuu kudosten tarkkaan kuunteluun. Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa ei tehdä äkkinäisiä nivelten manipulaatioita eikä voimallisesti käsitellä kireitä lihaksia. Jokainen hoito-ote pyrkii tasapainottamaan sekä kyseistä kehonosaa että kehoa kokonaisuutena – on valtavan tärkeää edetä näin kokonaisvaltaisesti.

Monet ovat tottuneempia kovempaan käsittelyyn, ja yleinen ajatus on, että ”sen pitää sattua, jotta se auttaa”. Meillä kaikilla on toki lupa tiedostaa, mikä itselle tuntuu hyvältä ja etsiä sen mukaista hoitoa. Kokemukseni mukaan nopeudella ja voimalla ei kuitenkaan saada parhaimpia tuloksia ihmisen hoitamisessa. Joskus voi lisäksi olla, että pitkään jatkuneiden lihasjännitysten vuoksi muu kuin kova käsittely ei tunnu paljon miltään. Pikku hiljaa voi tunto palautua, kun kudokset rentoutuvat, mikä voi olla hyvin yllättäväkin kokemus.

Hoidon jälkeen kannattaa muistaa antamani ohjeet. Käsittelyn vaikutukset jatkuvat kehossa jopa viikon ajan, ja on tavallista, että päivien kuluessa tulee erilaisia tuntemuksia. Tällaisia hoitoon liittyviä kokemuksia on vuosien varrella tullut vastaan:

  • Joskus kipeä kehonosa voi olla seuraavana päivänä ärtynyt, mutta kipu alkaakin kummasti helpottaa parin päivän kuluttua.
  • Usein etenkin jalat ja kädet voivat tuntua kevyemmiltä ja kävely sujua vapaammin.
  • Moni kertoo nukkuvansa hoidon jälkeen kuin tukki, vaikka muuten ei hyvin nukkuisikaan.
  • Aineenvaihdunta vilkastuu, minkä vuoksi vessassa tarvitsee käydä useammin.
  • Päänsärkyjä tulee harvemmin (säännöllinen hoito).
  • Jokin nivelpinta, jonka ei ole edes tiennyt kuuluvan liikkua, alkaakin mukailla muun kehon liikettä.

Tavallisesti yhdestä kolmeen hoitoa tuo helpotuksen kipuun, mistä keskustelen kanssasi hoidon päätteeksi. Hoitojen välissä olisi hyvä olla 1-3 viikkoa, jotta keho ehtii palautua kunnolla ja hoidoista tulisi silti jatkumo vaivan selättämiseksi. Ennalta ehkäisevässä ja terveyttä ylläpitävässä mielessä hoidossa voi käydä myös säännöllisesti – toiset käyvät kerran kuussa ja toiset 1-2 kertaa vuodessa.

,